Jos koirasi sairastuu tarttuvaan tai mahdollisesti tarttuvaan tautiin (esim. ripuli, oksennustauti, kennelyskä, parvo) tai sisä- tai ulkoloisiin (esim. nenäpunkki, täit, madot), älä tuo sitä harjoituksiin/hallille ennen kuin se on varmasti terve. Älä myöskään tuo muita perheen koiria harjoituksiin tai koiratapahtumiin, jos yksikin lauman koirista on sairastunut tautiin tai loisiin, jotka voi tarttua muihin koiriin. Muista, että oireetonkin koira voi olla kantaja ja levittää tautia eteenpäin!
Mikäli koiralla on tarttuva tauti, sen tulee olla vähintään kaksi viikkoa oireeton, ennen kuin se tuodaan koiratapahtumaan. Sama rajoitus koskee myös saman talouden oireettomia koiria, eli vasta kun viimeisenkin koiran oireilusta on kulunut vähintään kaksi viikkoa, talouden koirat voivat osallistua koiratapahtumiin. Muista myös levon merkitys koiran toipumisessa ja rauhallinen paluu lenkkeilyyn ja harjoitteluun levon jälkeen.
Muista tarkistaa, että koirasi rokotukset ovat ajan tasalla. Voimassa olevat Suomen kennelliiton rokotusmääräykset
ELI: Jos epäilet, että koirasi on sairas, sitä ei saa tuoda harjoituksiin. Samoin jos koira on ollut sairas, pitää olla riittävän kauan poissa harjoituksista, että koira ei enää tartuta muita.
Kennelyskä tarttuu pisaratartuntana koirasta koiraan, mutta voi tarttua myös jos koirat haistelevat lyhyen ajan sisällä samoja paikkoja, esineistä (esim. lelut ja noutokapulat, kontaktiesteiden pinnat), jopa ihmisten käsissä voi pöpöt välittyä koirasta toiseen.
Täältä löytyy lisätietoa kennelyskästä:
Jos koirallasi ilmenee jokin tarttuva tauti tai loisia (esim. nenäpunkit, täit, matoja), ilmoita asiasta heti koulutusohjaajallesi! Silloin muut harkkaajat tietävät seurata omia koiriaan tarkemmin ja tarvittaessa pitää varoajan mittaisen tauon. Olkaa tarkkoja ja seuratkaa omien koirienne vointia, sillä tavoin voidaan yrittää välttää tautiepidemioita. Muista myös, että vaikka oma koirasi saattaa sairastaa vain lievin oirein, tauti voi olla merkittävästi rankempi vanhalle koiralle tai pennulle.