Edit: Koulutus on täynnä!
Tervetuloa tutustumaan Nose Workiin! Tämä nenätyöskentelyharjoitus sopii kaikille koirille ja ohjaajille ikään tai rotuun katsomatta. Laji ei vaadi koiralta tai ohjaajalta erikoistaitoja, kunhan perushallinta on riittävä. Kouluttajana toimii Terhi Lindqvist HaunPaikasta:
”Kipinän hajutyöskentelyyn, varsinkin jäljestämiseen, sain pelastuskoiratoiminnan kautta. Siellä kouluttauduin myös tunnistusetsintäkouluttajaksi, minkä jälkeen hajutyöskentely onkin vienyt minut kokonaan. Hajutyöskentelyssä mottoni on ”Haluan koiran olevan vahvimmillaan silloin, kun itse olen heikoimmillani”. Ihanteeni on siis itsenäisesti työskentelevä, hyvin motivoitunut koira, joka todella haluaa työskennellä ja onnistua. Ohjaajan tehtävä, kouluttajan tuella, on luoda siihen mahdollisuus. Kouluttajana haluan siksi vahvistaa ja lisätä koirakon keskinäistä ymmärrystä toisistaan. Osallistun luennoille ja koulutuksille itse mahdollisimman paljon. Tällä pidän myös omat koulutukseni ajantasaisina. Vuonna 2019 osallistuin Trust the Nosen vuoden kestävään Scent Detection Course 2019 koulutukseen. Vuonna 2020 suoritan vihdoinkin eläintenkouluttajan ammattitutkintoa.”
Koulutus järjestetään 29.2. ja 1.3. Vassilassa (Myrvägen 25, Sulva). Koulutus kestää n. 3h, josta 1h on teoriaa ja loppu käytännön harjoitusta. Harjoitukset tehdään pienissä ryhmissä. Voit valita, haluatko osallistua ryhmään ”Kokeeseen tähtäävät” tai ”Omaksi ilokseen treenaavat”, jossa ensimmäisessä keskitytään tavoitteelliseen treenaamiseen ja toisessa koiran aktivointiin ja nenätyöskentelyyn ylipäätään.
Ilmoittautumiset osoitteeseen koskiniemisanni@gmail.com. Ilmoittautuessasi kurssille, ilmoita kumpaan ryhmään haluat. Kerro myös, mikäli sinulla on tarkempia toiveita koulutuksen suhteen.
Koulutuksen hinta on VASsin kouluttajilta 35 euroa, muilta VASsin jäseniltä 40 euroa ja seuran ulkopuolisilta 50 euroa.
Ilmoittautuminen on auki VASsin jäsenille 2.2. saakka, jonka jälkeen seuran ulkopuoliset voivat myös ilmoittautua. Ilmoittautuminen päättyy 16.2. Tarkemmat maksutiedot selviää, kun saat varmistuksen, että mahdut kurssille. Huomioithan, että ainoastaan maksamalla kurssimaksun heti varmistuksen saamisen jälkeen, varmistat paikkasi kurssilla.