Kurssi on täynnä!
Pentukurssi on suunnattu pennuille (noin 4-12 kk, aikaisintaan kaikkien rokotuksien ollessa voimassa). Kurssilla harjoitellaan tarpeellisia perustaitoja, kuten pennun oikea-aikaista palkitsemista, kontaktia, leikkimistä ohjaajan kanssa sekä luoksetuloa. Lisäksi tutustutaan mahdollisuuksien mukaan erilaisiin alustoihin, esitellään pennulle jännittäviä arkielämän asioita sekä totutetaan pentua vieraan ihmisen käsittelyyn.
Kurssipäivät: maanantaisin 26.2., 5.3., 12.3. ja 19.3. klo 18-19. Kurssikerroilla on mukana kaksi kouluttajaa samanaikaisesti.
Kurssi pidetään Vassila-hallissa. Pakkasrajana -10 astetta. Pakkasesta johtunut peruuntunut kurssikerta siirretään toiseen sopivaan ajankohtaan.
Ilmoittautumiset: ronkainen.jenny@gmail.com. Laitathan ilmoittautumiseen mukaan yhteystietojesi lisäksi koiran tiedot (nimi, ikä, rotu).
Kurssille otetaan 8 koirakkoa. Etusija VASin jäsenillä 28.1. asti, jonka jälkeen ilmoittautuminen avautuu ei-jäsenille. Kurssimaksu VAS-jäsenille 15 e (eli 1 x kuukausikortti tai kausikortti), ei-jäsenille kurssin hinta on 35 e. Kuitti maksetusta kurssimaksusta toimitaan etukäteen sähköpostitse 21.2. mennessä.