• Petri Myllyperkiö vastasi aiheeseen Treenaaminen juoksunartun kanssa – mielipiteitä? alueella Yleinen keskustelu 10 vuotta, 4 kuukautta sitten

    En lähtisi tässä vaiheessa käytäntöä muuttamaan. Perustelen sillä, että saataisin kaikille/kaiken tasoisille harrastajille jatkossakin taattua mahdollisimman häiriötön harjoitusympäristö, ja pystyttäisiin harjoituksissa tehokkaasti keskittymään itse asiaan ilman yhtä ylimääräistä – ja melko vahvaa – häiriötekijää. Lisäksihän hallissa järjestetään vuosittain muutamia TOKO -kokeita, johon tällä oletettavasti voi olla suurikin vaikutus. Tokoilijat voivat tarkemmin kommentoida tätä aspektia.

    Asiasta on näköjään keskusteltu joidenkin muidenkin seurojen foorumeilla. Yksi perustelu puolesta tuntuu olevan se, että saataisiin totutettua uroskoiria työskentelemään myös tällaisessa häiriötilanteessa. Sinänsä arvokas ajatus, mutta kuinka monelle se loppujen lopuksi tuo merkittävää hyötyä, ja suuressa kuvassa: aiheutetaanko samalla vain enemmän haittaa esim. vähemmän kokeneille koirakoille tai koirille, joiden motivoinnissa/hallinnassa on muutenkin haastetta?

    Entä ovatko kenenkään agilitytaidot kadonneet, vaikka olisi joutunutkin muutaman treenikerran juoksujen takia välistä jättämään?

    Tässä nyt muutamia ajatuksia, toivottavasti saadaan hyvä ja rakentava keskustelu asiasta aikaiseksi.